Näyttelijä, kirjailija ja Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja Jani Toivola pohtii kolumnissaan yhteisön merkitystä ja miten vaarallista hiljaisuus voi olla. ”Tärkeintä on enemmistön uskallus avata suunsa ja asettua rinnalle, rikkoa hiljaisuutta yli kaikkien rajojen”, Toivola kirjoittaa.
JÄÄN SEISOMAAN keskelle kuntosalia. Kuuntelen podcastia, jossa australialainen ammattikoripalloilija Isaac Humphries kertoo hetkestä, kun hän tuli ulos kaapista joukkuetovereilleen. Ennen ulostuloaan hän oli kantanut salaisuutta sisällään vuosia. Harkinnut jopa homoutensa vuoksi itsemurhaa, sekä käynyt hypnoosissa, jonka pyrkimyksenä oli tehdä hänestä heteroseksuaali. Tämä ei ole tarina 1980-luvulta – tämä on tarina, joka on verta ja lihaa vuonna 2025.
Humphries on edelleen tiettävästi maailman ainoa aktiivisesti pelaava, avoimesti homoseksuaali ammattikoripalloilija. Tultuaan lopulta sinuiksi identiteettinsä kanssa hänelle oli selvää, että hän halusi olla avoin myös ammatissaan. Asiasta piti kuitenkin kertoa ensin omille joukkuetovereille. Joukkueen johto oli etukäteen ehdottanut, että he voisivat teettää kaikille Pride-lipuilla varustetut pelipaidat. Suunnitelma oli, että joukkueesta otetaan yhteiskuva, jonka tarkoituksena oli viestiä, että he seisovat Isaacin rinnalla.
Isaac päätti kuitenkin viime hetkellä, ettei halua paitoja jaettavan. Hän ei halunnut laittaa joukkuetovereitaan tilanteeseen, jonka joku saattaisi kokea epämukavaksi. Isaac kertoi homoudestaan ja vastaanotto oli lämmin: moni oli tunnistanut hänessä vuosia jatkuneen varautuneisuuden. Isaacin puheen jälkeen yksi pelaajista huomasi pukukopin nurkassa Pride-paidat ja puki sellaisen ylleen. Pelaaja toisensa jälkeen seurasi perässä ja lopulta koko joukkue seisoi Isaacin ympärillä Pride-paidat päällään.
TÄSSÄ KOHTAA MINÄ seison edelleen keskellä kuntosalia – ja itken. Yllätyn itsekin, miten voimakkaasti reagoin Isaacin tarinaan. Tarinaan, joka kertoo yhteisöstä, joka kohtaa kaikki sen jäsenet arvostavasti ja kunnioittavasti, eikä vaikene tai käännä selkäänsä kenenkään kohdalla.
Joka kerta, kun itken tämän kaltaisten tarinoiden äärellä, tajuan, miten paljon kannan edelleen mukanani ihmisten ennakkoluuloja ja syrjiviä asenteita. Miten ison osan arjestani kuljen hartiat jännittyneinä, ennakoiden, varautuen ja nieleskellen. Jätän puuttumatta tilanteisiin ja hyväksyn sen tosiasian, että edelleen vuonna 2025 homomiehenä ja pienen tyttären isänä joudun todistamaan, kun ympärilläni ihmiset debatoivat olenko minä normaali tai rakkauteni kirkon siunauksen arvoinen, tai tulisiko minulla edes olla oikeutta hankkia lapsia.
”Joka kerta, kun itken tämän kaltaisten tarinoiden äärellä, tajuan, miten paljon kannan edelleen mukanani ihmisten ennakkoluuloja ja syrjiviä asenteita.”
Vaikka hlbtiq+-ihmisten asema ja oikeudet ovat menneet eteenpäin, on ilmapiiri edelleen täysin arvaamaton. Kaikkialla maailmassa. Erityisen ilmeistä tämä on ollut presidentti Donald Trumpin astuttua uudelleen valtaan. Trump allekirjoitti virkaanastujaispäivänään määräyksen, jonka mukaan Yhdysvallat tunnustaa jatkossa vain kaksi sukupuolta: miehen ja naisen. Liittovaltion virastoissa käskettiin lopettaa myös monimuotoisuus-, tasa-arvo- ja osallisuusohjelmat. Trumpin hallinto on myös päättänyt lopettaa Yhdysvaltain kansallisen itsemurhien ehkäisyyn tarkoitetun kriisipuhelimen erityisen tuen hlbtiq+-nuorille.
Nämä eivät ole vain kosmeettisia muutoksia, vaan näillä päätöksillä on kauaskantoisia vaikutuksia paitsi Yhdysvalloissa myös koko maailmassa. Yhdellä määräyksellä romutettiin vuosien työ ja saatettiin alulle uusi vaikenemisen ja vaientamisen aikakausi. Suomessa olemme tilanteessa, jossa eheytyshoidot kieltävä kansalaisaloite on jäämässä yksittäisen ministerin oman arvomaailman uhriksi, eikä kukaan sano mitään.
MEISTÄ JOKAISEN ON syytä olla tietoinen, että suurin osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä joutuu Isaac Humphriesin tavoin tulemaan ”ulos kaapista” – ja moni elää edelleen piilossa. Joku joutuu pelkäämään henkensä puolesta ja toinen saattaa menettää henkensä. Lähes jokainen meistä kantaa mukanaan haavoja, samalla pyrkien elämään omaa elämäänsä mahdollisimman onnellisena. Ei uhrina, vaan rakastavana ihmisenä itselleen ja läheisilleen.
Me olemme vanhempia ja perustamme perheitä. Me muodostamme sukupolvien välisiä ketjuja ja olemme osa elämän jatkumoa. Me emme ole yhtäkkiä ilmaantuneet jostakin, vaan meillä on kokonainen historia. Historia, josta täytyy uskaltaa puhua ja ottaa opiksi: valita toisin ja tehdä toisin.
”Pahinta on hiljaisuus, sillä se jättää yksin ja puolustuskyvyttömäksi.”
Pitää myös muistaa, että pahinta on hiljaisuus, sillä se jättää yksin ja puolustuskyvyttömäksi. Tärkeintä on enemmistön uskallus avata suunsa ja asettua rinnalle, rikkoa hiljaisuutta yli kaikkien rajojen. Me voimme valita elää maailmassa, jossa myös tuntematon ohikulkija voi olla hetkellisesti lähimmäinen.
Samalla kun luomme tilaa yhdelle, luomme tilaa kaikille. Kiitos Isaac Humphries oman tarinasi jakamisesta. Toivottavasti sinun tai kenenkään muunkaan ei tarvitsisi olla enää ainoa huoneessa.
Kirjoittajasta: Jani Toivola on näyttelijä ja kirjailija sekä tyttären isä. Hän on Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja (2011–2019) ja oli omana aikanaan yksi harvoista avoimesti homoseksuaaleista päättäjistä. Hän toimii perustamansa TOIVOLA-festivaalin taiteellisena johtajana.
FINNISH DESIGN SHOP on saanut ilon toimia Helsinki Priden yhteistyökumppanina nyt jo kuudetta vuotta peräkkäin. Tapahtuman virallisena Support Partnerina Finnish Design Shop tukee Helsinki Priden tekemää ihmisoikeustyötä 10 000 eurolla.
Finnish Design Shop toivottaa ylpeää, yhdenvertaista ja ylettömän ihanaa Pride-viikkoa aivan jokaiselle!
Teksti: Jani Toivola Kuvat: Seemi Peltoniemi Kuvitus: Antti Kekki